Matkalle lähdettäessä vedetään lukka hartioille, jolloin se estää peskin selkäpuolta hankautumasta ahkion selkänojaa (lp. liakk'u) vastaan ja siten kulumasta. Se suojelee myös kaulaa pakkasviimalta ja kasvojakin sillä tavoin, että etulieve nostetaan kasvoille, missä asennossa se pysyy käsin pitelemättä ilmavirran paineesta. Pääkoppa lukassa on melkeinturha laitos, sillä sitä ei juuri koskaan pidetä pään ja korvien suojana vaan niskassa, jossa sen merkitys rajoittuu siihen, että se peittää kaulan ja peskinkauluksen väliin jäävän aukon (kaulus näet ei takaa ole ruumiinmukainen). Naisilla lukan virkaa täyttää paksu leuan alle jäävä huivi. Lukka suojaa edelleen pekiä jossain määrin lumelta, joka sulaessaan helposti vahingoittaa karvaa, niin että tämä alkaa nivota. Siksipä tupaan tultaessa on lumi tarkasti pudistettava kaikista poronnahkaisista esineistä. Helppohintiasen lukan sanotaan tulleen pohjoisesta päin Inariin ja viimeisten 10-15 [so. n. 1900] vuoden kuluessa on se melkein kokonaan syrjäyttänyt kalliin ja muhkean karhun- t. ahmannahkaisen sieppurin (tsheporas), joka ennen vanhaan antoi suojan korville, kaulalle ja hartioille. -Lopuksi on mainittava, että etelä-Lapin suomalaiset pitävät lukkaa, josta pääkoppa on poisjätetty.